Kaivannaisteollisuus kestävän kehityksen edelläkävijäksi29.04.2013 17.11 Kaivannaisteollisuus on suuri mahdollisuus Suomelle edellyttäen, että sitä kehitetään taloudellisesti, sosiaalisesti ja ympäristön kannalta kestävällä tavalla. Tavoite on että, Suomesta tulee kestävän kehityksen kaivannaisteollisuuden edelläkävijä. Näin todetaan 29.4.2013 julkistetussa kestävän kaivannaisteollisuuden toimintaohjelmassa. Kestävä kaivannaistoiminta tehdään ennen kaikkea yrityksissä. Toimintaympäristö ja julkinen sektori luovat edellytykset ja tukevat yrityksiä kestävän kehityksen toimintaperiaatteiden soveltamisessa. Kestävän kehityksen periaatteiden käyttöönottoa voidaan kiihdyttää eri toimijoiden ja sidosryhmien välisellä yhteistyöllä. Teollisuuden toimenpiteillä mm. vesien hallintaan, sivukivien hyödyntämiseen ja turvallisuuden parantamiseen liittyen pienennetään ympäristöpäästöjä. Lisäksi yritysten toimenpiteissä esitetään aktiivisempaa sidosryhmäyhteistyötä ja avoimempaa viestintää. Kaivannaisteollisuus on tervetullutta Suomeen, mutta ei hinnalla millä hyvänsä. Toimialan on kunnioitettava kestävän kehityksen ympäristöllisiä, sosiaalisia ja taloudellisia vaatimuksia. Kaivannaisteollisuuden kehittämisessä on huomioitava eri elinkeinojen väliset ristiriidat. Erityisesti matkailu-, luonnonsuojelu- ja paliskuntien järjestöt ovat ilmaisseet huolensa kaivosten kielteisistä seuraamuksista. Ohjelma esittää parannuksia hallintoon, koulutukseen ja tutkimukseen sekä infrastruktuuriin. Tavoitteena on mm. lupaprosessien nopeuttaminen ja kaivannaisalan sekä eri elinkeinojen ja luontoarvojen välisten intressiristiriitojen ehkäisy. Kaivannaisteollisuuden, metallien jatkojalostuksen ja myös muiden elinkeinojen, esimerkiksi matkailun, kehitys edellyttävät luotettavaa investointi-ilmapiiriä ja sen ennakoitavaa jatkumista. Kestävän kehitystä luovien toimien käyttöönotto nopeutuu lisäämällä yhteistyötä kotimaassa ja johtavien kaivosmaiden kanssa. Toimintaohjelmassa esitetään 35 toimenpide-ehdotusta. Ohjelman laatiminen on ollut merkittävä uusi foorumi eri intressejä edustavien tahojen kohtaamiselle. Toimintaohjelma on syntynyt pääministeri Jyrki Kataisen, elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren, työministeri Lauri Ihalaisen ja ympäristöministeri Ville Niinistön johdolla käytyjen pyöreän pöydän keskustelujen ja kymmenessä asiantuntijatyöryhmässä työstettyjen konkreettisten toimenpide-ehdotusten tuloksena. Ohjelman laatimista on koordinoinut työ- ja elinkeinoministeriön Cleantechin strateginen ohjelma. |