Liikenne- ja viestintäministeriön ylijohtaja Kivimäki: Vaihtoehtoiset polttoaineet Suomen kilpailuvaltti
30.04.2013 14.30
Logistiikkamessujen avajaispäivänä pidetty Elämä rikkidirektiivin kanssa -seminaari keräsi laajan kuulijajoukon. Seminaarissa pohdittiin alan asiantuntijoiden johdolla vuoden 2015 alussa voimaan tulevan rikkidirektiivin kustannusvaikutuksia ja niiden minimointia. Puheenvuoroissa korostettiin sitä, että rikkidirektiivi tulee ja nyt on aika toimia sekä tehdä yhteistyötä. Avauspuheenvuoron pitäjä professori Jorma Mäntynen Tampereen teknillisestä yliopistosta totesi, että Suomen tämän hetken tärkein tehtävä on oppia kauppiaskansaksi eli myymään nykyistä enemmän tuotteita, palveluja ja konsepteja globaaleilla markkinoilla. Ylijohtaja Minna Kivimäki (kuvassa) liikenne- ja viestintäministeriöstä kertoi valtion tukitoimista asiaan liittyen. – Rikkisääntelystä päätettiin jo vuonna 2008 ja nyt on tehtävä haasteesta mahdollisuus. Suomen maantieteellisestä asemasta johtuen ei voida vähätellä sitä, että kuljetuskustannukset nousevat merkittävästi erityisesti ylimenokauden aikana. Hallitus onkin päättänyt laaja-alaisista toimista elinkeinoelämän kilpailukyvyn ja liikennejärjestelmän tehokkuuden parantamiseksi. Liikenteessä on edessä siirtyminen vaihtoehtoisiin polttoaineisiin ja Suomessa on jo hyvä etunoja niiden käyttöönottoon. Panostamalla nyt laajalla yhteistyöllä sopeutumiseen ja vaihtoehtoisiin polttoaineisiin, meillä on mahdollisuus luoda uusia kilpailuvaltteja merenkulullemme ja elinkeinollemme, sanoo ylijohtaja Minna Kivimäki liikenne- ja viestintäministeriöstä.
Materiaalinkäsittelyn ja logistiikan ammattimessutapahtuma Logistiikka 2013 järjestettiin Tampereella 17.–19.4.2013. Logistiikka-messut järjesti Tampereen Messut Oy ja Teknisen Kaupan ja Palveluiden yhdistys ry:n Trukkijaosto. Osittain samaan aikaan pidetyt Teolliset Palvelut -messut toteutti Expomark Oy ja Kunnossapitoyhdistys Promaint ry.
|