Ajankohtaista Satakunnasta: Biolan nousi Kiinassa brändijohtajaksi13.05.2016 Biolan aloitti toimintansa Kiinassa rakentamalla kysyntää ympäristötuotteille. Nyt kärsivällisyys palkitaan, kun kompostorien ja biokäymälöiden kauppa on alkanut vetää. Se edellyttää kuitenkin jatkuvaa tuotekehitystä. Suomessa kompostori sijoitetaan pihan perälle ja maisemoidaan istutuksin, jotta se herättäisi mahdollisimman vähän huomiota. Kiinassa kompostori on paraatipaikalla, se voi olla punainen ja laatumielikuvaa vahvistavat rosterilistat. Pitäähän tuontitavarassa näkyä laadun leima. "Kiinassa ympäristötuotteita ostavat asiakkaat ovat kaikkein varakkaimpia kuluttajia. Ympäristötietoisuus on trendikästä, ja se halutaan osoittaa muille", sanoo Kaj Paavola Biolan Groupista. Yhtiön kotipesä Kiinassa on noin 10 miljoonan asukkaan Suzhou Shanghain länsipuolella. Vaikka kompostorien asiakaskunta on rajattu, kysyntäpotentiaalia on valtavasti. Kun Suzhousta piirtää sadan kilometrin säteen ympyrän, sen sisälle jää 50 miljoonaa miljonääriä. "Keskiluokkainen väestökin kasvaa koko ajan, samoin ympäristötietoisuus", Paavola tietää. Biolanin vienti Kiinaan lähti vetämään kunnolla viime vuonna, ja tänä vuonna Kiina ohittaa todennäköisesti Venäjän kohdemaana. "Kasvun nousukulma oli viime vuonna jyrkkä. En näe mitään syytä sille, ettei kehitys jatkuisi samanlaisena." Hyvä sana kiertämäänBiolan lähti tutkimaan Kiinan markkinoita vuonna 2008. Paavola nauraa, kun häneltä kysyy millaiseen analyysiin päätös perustui. "Enemmän siinä oli biolanilaista hullunrohkeutta kuin analyysiä", sanoo Paavola, joka veti yhtiön Kiinan liiketoimintaa Suzhoussa vuosina 2010-2014. Yhtiö perusti aluksi toimintansa turvetuotteiden vientiin ja muovikomponenttien valmistukseen, mutta tavoitteena oli koko ajan päästä kalastamaan "isoa lohta" – eli tehdä läpimurto Kiinan kuluttajamarkkinoilla Biolanin puutarha- ja ympäristötuotteilla. Vihreästä trendistä ei ollut vielä tietoakaan, mutta Biolan päätti odottaa muutosta pitkäjänteisesti – ja samalla tehdä työtä sen jouduttamiseksi. "Levitämme sanaa kompostoinnista ja orgaanisesta puutarhaviljelystä. Jaamme tietoa sosiaalisessa mediassa, toimimme opiskelijajärjestöjen kanssa sekä olemme rakentaneet opetuspuutarhoja kouluihin ja päiväkoteihin. Samalla tavalla rakensimme pienkompostoinnin tunnettuutta Suomessa 1990-luvulla." Työ alkoi kantaa hedelmää vuodesta 2012 lähtien, jolloin Biolanin tuotteita alettiin myydä verkon välityksellä. Nyt Biolan on kompostorien ja käymälöiden ykkösbrändi Kiinan johtavassa ja maailman suurimmassa verkkokaupassa Taobaossa. "Olemme vielä markkinoilla kukkona tunkiona, mutta tiedämme, että jossakin vaiheessa kohtaamme kilpailua. Meillä on kuitenkin hyvät asemat ottaa se vastaan", sanoo Paavola luottavaisena. Pilotointi sopii KiinaanKaj Paavola johtaa nyt Biolan Groupiin kuuluvaa Favorit Tuotetta, joka valmistaa Eurassa kaikki Biolan-brändillä myytävät kovamuoviset ympäristötuotteet: kompostorit, biokäymälät ja jätevedenpuhdistimet. Vuosina 2011-2012 tehty rohkea tehdasinvestointi automatisointeineen mahdollistaa vientimäärien kasvun myös Kiinaan. Biolan tekee jatkuvasti myös tuotekehitystä, jotta voisi vastata asiakkaiden kysyntään. "Kiinalaisilla on kovat vaatimukset. He vaativat tuotteilta paitsi korkeaa laatua, myös enemmän bling-blingiä kuin meillä. Pidämme tietotaidon Suomessa ja lokalisoimme sen päälle Kiinassa. Meillä on nytkin käynnissä tuotekehityshankkeita, jotka eivät liity lainkaan Suomessa myynnissä oleviin tuotteisiin." Tekes on ollut rahoittajana mukana useissa Biolanin kehitysprojekteissa, joilla se on tähdännyt kansainvälisille markkinoille. Rahoituksen avulla yhtiö on kehittänyt tuotteita, kasvattanut markkinatuntemustaan ja testannut Kiinan markkinoille sopivia liiketoimintamalleja. Hyviä tuloksia on Kaj Paavolan mukaan saatu myös osallistumalla Tekesin Kiinaan järjestämille roadshow-kiertueille, joilla on esitelty suomalaista cleantech-osaamista. "Ne ovat olleet hyvin järjestettyjä, käytännönläheisiä ja tuloksellisia. Olemme saaneet niiden avulla hyödyllisiä yrityskontakteja." Paavola kiittää Tekes-yhteistyön sujuneen erinomaisesti – etenkin viime vuosina. Vielä 2010-luvun alussa projektit eivät saaneet johtaa suoraan tuotteeseen, vaan niiden tuli vain parantaa tuotekehitysvalmiuksia. "Sellainen ei toimi Kiinassa lainkaan. Ei sinne voi lähteä tekemään tuotekehitysprojektia, joka ehkä jonakin päivänä johtaa tuotteeseen. Tuote on kopioitu ennen kuin sen kanssa pääsee markkinoille. Nyt Tekes rohkaisee kokeiluihin ja kannustaa pilotoimaan. Juuri sitä tarvitaan Kiinan markkinoilla." LisätiedotKaj Paavola |