Terrafamen kaivoksen ylösajo jatkunut alkuvuonna 2016 suunnitellusti21.04.2016 11.10 Kaivoksen ylösajo ja toiminta lyhyesti:
Terrafame Oy:n hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia: ”Kaivoksen ylösajo on edennyt suunnitelmien mukaan, niin syksyllä 2015 kuin vuoden 2016 ensimmäisen neljänneksen aikana. Louhinta, murskaus, agglomerointi ja liuotuskasojen rakentaminen on käynnistynyt tavoitteiden mukaisesti ja malmia on saatu uusille liuotuskasoille suunnitellusti. Kasatun malmin laatutaso on myös vastannut asetettuja tavoitteita. Nikkeli- ja sinkkituotteiden toimitusmäärät nousevat taloudellisesti merkittäviksi kuitenkin vasta syksyn 2016 aikana. Kaivoksen toiminnalliset kustannukset ovat olleet hieman budjetoitua pienemmät syksyn 2015 ja kevään 2016 aikana. Bioliuotusprosessi on käynnistynyt jonkin verran ennakoitua paremmin. Uusissa rakennetuissa liuotuskasojen osissa metalliliuoksen lämpötila on noussut hieman odotuksia paremmin. Liuoksen korkea lämpötila viestii myös liuotusprosessin tehokkaasta käynnistymisestä. Talven kovimmilla pakkasillakin metallitehtaalle pumpatun liuoksen lämpötila oli noin kaksikymmentä astetta. Alkuvaiheen liuotustulokset ennakoivat Terrafamen liiketoimintasuunnitelmassa tavoitteeksi asetetun 70 %:n liuotussaannon saavuttamista ja mahdollisesti sen ylittämistä. Sinänsä lupaavista tuloksista ei kuitenkaan voida vetää näin varhaisessa vaiheessa varmoja johtopäätöksiä. Kokonaissaanto primääriliuotuksessa tiedetään noin 15 kuukauden liuotuksen jälkeen. Ylösajon etenemiseen ei ole liittynyt ongelmia, jotka olisivat olennaisesti vaikeuttaneet kaivoksen toimintaa syksyn 2015 ja alkuvuoden 2016 aikana. Merkittävimmät haasteet ovat liittyneet sivukiven kuljetukseen ja edellisen toiminnaharjoittajan aikaisten liuotuskasojen purkamiseen ja siirtoon sekundäärikasalle. Terrafame on ryhtynyt määrätietoisiiin toimenpiteisiin kuljetus- ja purkukapasiteetin parantamiseksi, ja vanhojen liuotuskasojen purkukapasiteetti on kaksinkertaistettu. Kaivoksen metallituotanto käynnistyi vuoden 2015 lopussa, jolloin olivat myös ensimmäiset asiakastoimitukset. Nikkelintuotanto ylitti tammimaaliskuussa 2016 tavoitteet noin 25 %:lla. Tuotantotavoite vuodelle 2016 on 11 500 tonnia nikkeliä ja 25 000 tonnia vuodelle 2017. Nikkelin maailmanmarkkinahinta on kehittynyt Terrafamen toiminnan käynnistämisen jälkeen vaisusti, millä ei toisaalta ole ollut välitöntä vaikutusta Terrafamen liikevaihtoon myytyjen metallimäärien ollessa vielä alhaisia. Kaivoksen kilpailukyvyn on arvioitu olevan nikkelitoimijoiden joukossa hyvä. Ylösajon jälkeen kaivos pystyy kattamaan tuotantokustannukset, kun nikkelin hinta on tasolla 11 000 USD/t, ja investoinnit huomioiden, kun nikkelin hinta on 12 700 USD/t. Ensimmäisiä merkkejä on siitä, että nikkelin varastotasot olisivat hiljalleen kääntymässä laskuun, minkä voidaan olettaa tukevan nikkelin hinnan kehittymistä. Terrafame otti kaivoksen vastuulleen erittäin haastavassa tilanteessa elokuussa 2015. Kaivoksen ylösajo on edennyt suunnitellusti ja yhtiön arvio on, että ylösajo jatkuu myös loppuvuoden 2016 suunnitelmien mukaan.” Tuotantotilanne Terrafamen ensimmäisen vuosineljänneksen malmin tuotanto oli yhteensä 2,7 milj. tonnia. Määrä oli lähes tavoitteen 2,9 milj. tonnia mukainen, jääden budjetoidusta hieman lähinnä vanhemman malmin purkukapasiteetin vuoksi. Vuonna 2015 syysjoulukuussa uutta malmia kasattiin primäärikasalle 4,1 milj. tonnia. Käynnistettäessä kaivoksen toiminta syksyllä 2015 tärkeäksi laatukriteeriksi asetettiin kasauksen laatu, jossa on seurattu niin ilmastusputkien kuin kasteluputkien oikeaa asennustapaa ja etäisyyksiä. Nikkelin määrä louhitussa ja kasatussa malmissa oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 6 300 tonnia ylittäen tammimaaliskuulle asetetun tavoitteen 65 tonnilla (9 035 tonnia vuonna 2015 syysjoulukuussa). Malmin keskimääräinen nikkelipitoisuus oli tammimaaliskuussa 0,23 prosenttia (0,22 prosenttia vuonna 2015). Bioliuotus on lähtenyt odotuksia paremmin käyntiin, ja liuotuksessa lämpötilan kehitys lähti nopeasti nousuun. Nikkelin kokonaissaanto kehittyi maaliskuun 2016 loppuun mennessä hyvin edeten lähellä 75 prosentin saantokäyrää. Yhtiön liiketoimintasuunnitelma perustuu 70 prosentin saantotavoitteeseen. Metallitehtaalle pumpatun liuoksen keskimääräinen nikkelipitoisuus oli maaliskuun lopussa keskimäärin 1,3 g/l, mikä ylitti Terrafamen tavoitteen 0,2 g/l:lla. Elokuun 2015 lopussa liuoksen keskimääräinen nikkelipitoisuus oli 0,4 g/l. Vaikka sekä liuospitoisuudet että lopputuotteiden tuotantomäärät ovat ylittäneet tavoitteet, on uusien primäärikasojen metallisaantoa hyödynnetty maltillisesti ja tavoitteena on kasvattaa edelleen metallipitoisuuksia tuotantoliuoksessa (PLS). Ennusteita paremmin kehittynyt metallien tuotanto johtuu tehokkaasta ja hyvin sujuneesta metallien talteenottolaitoksen käytöstä alkuvuoden 2016 aikana. Terrafame tuotti ensimmäisellä vuosineljänneksellä 1 542 tonnia nikkeliä ja 3 497 tonnia sinkkiä (578 tonnia nikkeliä ja 1 812 tonnia sinkkiä vuonna 2015). Nikkelin tuotantotavoitteet ovat 11 500 tonnia vuodelle 2016, 25 000 tonnia vuodelle 2017 ja vuodesta 2018 eteenpäin 30 000 tonnia. Sinkin tuotantotavoitteet ovat vastaavasti 24 700 tonnia, 54 000 tonnia sekä 64 500 tonnia vuodessa. Metallien talteenottolaitoksen keskimääräinen liuosvirtaama oli ensimmäisellä vuosineljänneksellä 728 m3/h ylittäen tavoitteen 25 m3/h:lla. Häiriötilanteita oli vain muutama, ja laitos saatiin ajetuksi nopeasti takaisin normaalituotantoon. Sisältäen syksyn alkuvaiheen operointijakson liuosvirtaama yhdellä linjalla oli vuonna 2015 keskimäärin 531 m3/h, jolloin käsiteltiin vielä bioliuotuksen laimeita liuoksia ensisijaisena tavoitteena pienentää liuosinventaariota. Kaiken kaikkiaan Terrafame investoi metallien talteenottolaitoksen korjauksiin ja pullonkaulojen poistoihin vuonna 2015 noin 7 miljoonaa euroa. Markkinakehitys ja taloudellinen tilanne Lontoon metallipörssin (LME) nikkelihinnat laskivat vuoden 2014 joulukuusta vuoden 2015 joulukuuhun 42 prosenttia alimmalle tasolle viimeiseen 12 vuoteen. Vuoden 2015 lopussa nikkelin hinta oli 8 665 Yhdysvaltain dollaria tonnilta. Maaliskuu 2016 lopussa nikkelin hinta oli 8 717 Yhdysvaltain dollaria tonnila. Myös LME:n nikkelivarastot olivat vuoden 2015 päättyessä ennätyksellisellä 480 000 tonnin tasolla. Alkuvuoden 2016 aikana on ollut merkkejä siitä, että varastotasot olisivat hiljalleen kääntymässä laskuun. LME:n sinkkihinnat laskivat vuoden 2014 joulukuusta vuoden 2015 joulukuuhun 30 prosenttia alimmalle tasolle viiteen vuoteen. Sinkin hinta vuoden lopussa oli 1 528 Yhdysvaltain dollaria tonnilta ja maaliskuu 2016 lopussa 1 804 Yhdysvaltain dollaria tonnilta. LME:n sinkkivarastot olivat vuoden 2015 päättyessä 465 000 tonnia. Markkinoiden heikko kehitys ei ole toistaiseksi juurikaan vaikuttanut Terrafameen, sillä yhtiön nikkelin ja sinkin kaupalliset toimitukset ovat olleet vähäisiä johtuen siitä, että kaivoksen ylösajo alkoi vasta elokuun 2015 puolessa välissä. Terrafame Oy:n liikevaihto metallituotetoimituksista vuonna 2015 oli 2,5 milj. euroa. Vuoden 2016 ensimmäisen neljänneksen liikevaihto oli 14,2 milj. euroa. Liikevaihto ylitti tammimaaliskuulle budjetoidun 1,2 milj. eurolla eli 9 %:lla. Hankinnan ja valmistuksen kulut olivat 85,3 milj. euroa vuonna 2015. Suurimmat kuluerät olivat tuotantokemikaalit, ulkoiset palvelut, huolto-, korjaus- ja ylläpitokustannukset sekä sähkö- ja vesienhallinnan kustannukset. Hallinnon kulut olivat 8,2 milj. euroa. Henkilöstökulut olivat 9,9 milj. euroa. Vuoden 2015 kulubudjetti alitettiin kahdella prosentilla, ja vuoden 2016 alku on myös mennyt kustannusten osalta 4 % alle budjetoitujen kustannusten. Kaivoksen tuotantoprosesseille on luonteenomaista, että toiminnan ja ylösajo sitoo suuria pääomia ja kulut nousevat välittömästi kaivostoiminnan käynnistyttä, mutta tulovirtaa syntyy paljon hitaammin bioliuotusprosessin pitkäkestoisuuden vuoksi. Riippumatta metallien hintakehityksestä kaivoksen toiminnasta aiheutuu etenkin ylösajon ensimmäisenä vuonna kustannuksia erittäin etupainotteisesti. Käyttökate vuonna 2015 oli Terrafame Oy:n omistaja Terrafame Group Oy on systemaattisesti syksystä 2015 lähtien tehnyt valmisteluja kaivoksen rahoituspohjan vahvistamiseksi ja omistuspohjan laajentamiseksi. Terrafame Oy:n omistus- ja rahoitusrakennetta koskevat neuvottelut ovat aktiivisessa vaiheessa, ja niitä jatketaan kohti kesää 2016. Valtion vuoden 2016 ensimmäinen lisätalousarvio tullee voimaan 15.4.2015. Lisätalousarvio sisältää 38,5 milj. euroa käytettäväksi Terrafame Group Oy:n oman pääoman korottamiseen. Summa on sama, joka samalla peruutetaan vuonna 2015 Talvivaara Sotkamo Oy:n konkurssipesälle myönnetyistä määrärahoista. Terrafame arvioi, että edellä mainitun summan lisäksi on mahdollista, että valtion lisäpääomitusta tarvitaan edelleen. Ensisijainen tavoite on kuitenkin yksityisen rahoituksen saaminen. Turvallisuus Terrafamen aloittaessa tärkeimmäksi tavoitteeksi asetetiin turvallisuus korostaen vastuuta sekä ympäristöstä että ihmisistä. Kaivoksen toiminta otettiin Terrafamen vastuulle erittäin haastavassa tilanteessa, jolloin bioliuotuksen liuostilavuudet olivat 830 000 m3, joka on yli turvalliseksi katsotun tason. Lisäksi alueella oli yli 10 milj. m3 ylimääräistä vettä. Vesitilanteen hallitsemisen kannalta olennaisen, kaivosalueelta Nuasjärveen johtavan purkuputken käyttö alkoi marraskuussa 2015. Vaasan hallinto-oikeus puolitti kuitenkin syyskuun 2015 välipäätöksellään kaivosalueelta Nuasjärveen johtavan purkuputken sulfaattikiintiön ja määräsi sille myös kuukasittaisen maksimiarvon. Tämä on johtanut siihen, että kaivosalueelle kertyy lisää vettä, koska purkuputkea ei ole voitu käyttää myönnetyn ympäristöluvan mukaisesti. Purkuputkeen johdettava vesi on täyttänyt selvästi ympäristöluvassa asetetut luparajat, ja Nuasjärven veden laatu on ollut purkuputken käytöstä huolimatta aikaisempien vuosien tasolla. Vaasan hallinto-oikeus ei ole vieläkään tämän tiedotteen päivämäärään mennessä antanut lopullista päätöstään purkuputkeen liittyen. Terrafame lisäjuoksutti patoturvallisuuden vuoksi 19.–31.12.2015 yhteensä 950 000 m3 puhdistettua vettä lähivesistöön. Puhdistetun veden lisäjuoksutuksia tehdään myös huhtitoukokuussa 2016 Kortelammelta ja Latosuolta, kunnes vesivarastojen vedenpinta on saavuttanut pato-ja ympäristöturvallisuuden kannalta turvalliseksi katsottavan tason. Vettä arvioidaan juoksutettavan yhteensä noin 1,6 milj. m³. Työturvallisuus asetettiin johdon erityiseksi painopistealueeksi Terrafamen aloittaessa toiminnanharjoittajana. Tavoitteena on pudottaa tapaturmataajuus alle 7:ään tapaturmaan miljoonaa työtuntia kohden vuoden 2016 aikana. Vuoden 2015 tapaturmataajuus oli 23,3 miljoonaa työtuntia kohden. Järjestelmällinen työskentely työturvallisuuden kehittämiseksi on sujunyt myönteisesti, sillä tapaturmataajuus laski maaliskuun 2016 loppuun mennessä 12,5:een. Henkilöstö Terrafame työllisti maaliskuun 2016 lopussa 601 henkilöä (529 vuoden 2015 lopussa). Syksyn 2015 aikana kaivoksella aloitti noin 140 uutta työntekijää ja rekrytointeja on jatkettu myös alkuvuonna 2016. Henkilöstön koulutuksessa on panostettu erityisesti turvallisuuteen, tehokkuuteen ja hyviin työtapoihin muun muassa perustettujen osastotiimien avulla. Kaivosalueella toimivat urakoitsijat mukaanluettuina kaivoksella työskenteli maaliskuun 2016 lopussa noin 950 henkeä. Lähiajan näkymät Metallien markkinanäkymät ovat lyhyellä tähtäimellä edelleen haastavat, ja nikkelin hintakehitykseen liittyy merkittäviä epävarmuustekijöitä. Terrafame seuraa bioliuotuksen edistymistä tiiviisti, ja erityisenä huomion kohteena on talven 20152016 aikana rakennettujen kasojen liuotustoiminnan käyntiinlähdön seuraaminen. Kaupalliset neuvottelut ovat edenneet hyvin ja asiakastoimitukset sekä nikkelin että sinkin osalta ovat sujuneet hyvin. Terrafame arvioi, että nikkelin ja sinkin tuotantotavoitteet loppuvuodelle tullaan saavuttamaan. Vaasan hallinto-oikeuden päätöstä Nuasjärven purkuputken käyttöön odotetaan edelleen. Päätöksen sisältö saattaa vaikuttaa merkittävästi kaivostoiminnan jatkamiseen. Neuvotteluja Terrafame Oy:n rahoituspohjan vahvistamiseksi ja omistuspohjan laajentamiseksi jatketaan, ja yhtiö arvioi, että edellytykset lisärahoituksen hankkimiselle ovat realistisella pohjalla. Vuosikertomus 2015 ja tilinpäätöstiedot Terrafame Group -konserni on julkistanut konsernin vuoden 2015 IFRS-tilinpäätöstiedot osana Terrafamen vuosikertomusta tänään 14.4.2016 osoitteessa vuosikertomus2015.terrafame.fi. Tässä tiedotteessa esitetyt Terrafame Oy:n taloudelliset tiedot vuoden 2016 ensimmäiseltä neljännekseltä ovat tilintarkastamattomia FAS-lukuja. |