Lemminkäisen osavuosikatsaus 1.1.-31.3.201628.04.2016 LEMMINKÄINEN OYJ PÖRSSITIEDOTE 28.4.2016 KLO 8.00 LEMMINKÄISEN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2016 Tammi–maaliskuu 2016 (1–3/2015) • Saadut tilaukset olivat 400,5 milj. euroa (386,2). 1) Yhtiö myi Ruotsin talonrakentamisen liiketoiminnan sekä Norjan huolto- ja ylläpitoliiketoiminnan vuoden 2015 kolmannella neljänneksellä. Lisäksi yhtiö ei ole strategiansa mukaisesti käynnistänyt uusia omaperusteisia asuntokohteita Venäjällä. Ohjeistus vuodelle 2016 Ohjeistus vuodelle 2016 säilyy muuttumattomana. Lemminkäinen arvioi, että vuonna 2016 sen liikevaihto on 1,8 miljardin euron tasolla. Liikevoiton (IFRS) vuonna 2016 yhtiö odottaa paranevan vuoteen 2015 verrattuna (37,3 milj. euroa). Toimitusjohtaja Casimir Lindholm: ”Jatkoimme vuoden 2016 ensimmäisellä neljänneksellä taloudellisen asemamme vahvistamista”, toteaa toimitusjohtaja Casimir Lindholm. ”Taseemme on vahvistunut verrattuna vuoden takaiseen. Sidottu pääomamme oli 450 miljoonaa euroa, mikä on yli 100 miljoonaa euroa vähemmän kuin vuotta aiemmin. Lunastimme vuonna 2012 liikkeeseen laskemamme hybridilainan jäljellä olleen 43 miljoonan euron pääoman maaliskuun lopussa. Tämä vaikuttaa jatkossa positiivisesti osakekohtaiseen tulokseemme.” ”Liikevoittomme heikkeni vertailukaudesta. Päällystyksessä haasteemme Norjassa jatkuivat. Infraprojektien liikevoitto parani. Suomen talonrakentamisessa tulos laski vertailukaudesta, sillä pääkaupunkiseudulla valmistui vertailukautta vähemmän omaperusteisia asuntokohteita. Tänä vuonna suurin osa omaperusteisista kohteistamme valmistuu ja tuloutuu loppuvuonna. Asuntomyyntimme sekä Suomessa että Venäjällä sujui hyvin. Venäjällä valmiiden myymättömien asuntojemme määrä oli 14 maaliskuun lopussa.” ”Saimme useita uusia tilauksia ensimmäisellä neljänneksellä, etenkin infraprojekteille Suomessa. Suomen hallituksen kehysriihen infrahankepäätösten odotetaan vaikuttavan positiivisesti sekä päällystyksen että infraprojektien näkymiin tulevina vuosina. Tavoitteenamme on kuitenkin edelleen hakea kasvua Ruotsista ja Norjasta, joissa markkinoiden potentiaali on suuri, sillä suunnitellut infrarakentamisen kehitysohjelmat ulottuvat yli vaalikausien.” ”Strategiamme mukaisesti painopisteemme on siirtymässä asteittain taseen vahvistamisesta kilpailukyvyn parantamiseen ja kannattavaan kasvuun valikoiduilla liiketoiminta-alueilla. Tänä vuonna keskitymme parantamaan operatiivista tulostamme ja kilpailukykyämme kaikissa liiketoiminnoissamme askel askeleelta säilyttäen maltillisen riskitasomme.” |