Destian liikevaihto kasvoi inframarkkinan piristyessä25.04.2016 7.00 Destian osavuosikatsaus tammi-maaliskuulta 2016 DESTIAN LIIKEVAIHTO KASVOI INFRAMARKKINAN PIRISTYESSÄ
Toimitusjohtaja Hannu Leinonen kommentoi katsauskautta: ”Infra-alan markkinoilla on näkyvissä hienoisia elpymisen merkkejä pitkän taloudellisen taantuman jälkeen. Myös hallituksen kehysriihessä tekemät päätökset rahoituksen myöntämisestä uusille väylähankkeille piristävät inframarkkinaa. Vaikka kilpailutilanne jatkuu haastavana tiukan tarjouskilpailun vuoksi, kokonaiskysyntä on varsin kohtuullinen. Ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihtomme kehittyi myönteisesti. Valitettavasti epäonnistuminen varsinkin yhdessä hankkeessa pudotti liiketuloksen edellisvuoteen verrattuna. Tilauskantamme kehitys oli myönteinen vuoden ensimmäisen neljänneksen aikana. Henkilöstön ja yhtenäisten toimintatapojen kehittäminen ovat strategiamme ydin ja panostamme näihin vahvasti myös kuluvan vuoden aikana. Valmentavan johtamisen koulutuksien lisäksi vahvistamme toimintatapojamme toiminnanohjausjärjestelmä-hankkeella, joka tarjoaa tehokkaat työvälineet toimintatapojemme tueksi. Olen iloinen huomatessani, että panostuksemme työturvallisuuteen on huomioitu myös Destian ulkopuolella. Työmaitamme valittiin viime vuoden turvallisimmiksi infratyömaiksi. Ensimmäisen vuosineljänneksen tapaturmataajuus 7,9 on varsin hyvä, vaikka parantamisen varaa työturvallisuudessa on aina. Solmimme ensimmäisellä vuosineljänneksellä ITS-Vahvistus Oy -liiketoimintakaupan, joka vahvistaa osaamistamme pohja-, insinööri- ja kalliorakentamisen erikoisosaamisen saralla. Voimme palvella asiakkaitamme jatkossa entistä monipuolisemmin vaativien infraratkaisujen toteuttamisessa. Kauppa tukee Destian palveluportfoliota ja vahvistaa kasvustrategiamme tavoitteiden toteutumista.” Näkymät vuodelle 2016 Euroalueen talous on vuoden ajan osoittanut elpymisen merkkejä. Eri tutkimuslaitosten mukaan myös Suomen talouden arvioidaan kasvavan tänä vuonna erityisesti rakennusinvestointien tukemana. Tämä yhdessä piristyvän inframarkkinan kanssa vaikuttaa myönteisesti myös Destian tulevaisuuden näkymiin. Suomen hallitus julkaisi (5.4.2016) kehysriihessä tekemän toimenpideohjelman, johon on sisällytetty rahoitusta useille keskeisille raide- ja väyläinvestoinneille. Nämä yhdessä muiden kehitykseen päässeiden infrahankkeiden kanssa vaikuttavat positiivisesti koko alan kehitykseen tänä ja kahtena seuraavana vuonna. Markkinatilanne jatkuu kuitenkin haastavana kilpailun säilyessä kireänä edellisten vuosien aikana alkaneiden projektien valmistuessa. Destian useammalle vuodelle ulottuva tilauskanta antaa hyvät lähtökohdat vuodelle. Normaalin vuosikierron mukaisesti pääosa työkannasta ratkaistaan vuoden ensimmäisen puoliskon aikana. Myös asiakastyön ja projektinhallinnan parantamiseksi tehdyt toimenpiteet tukevat liiketoiminnan volyymien ja kassavirran säilymistä hyvällä tasolla. Markkinaohjeistus vuodelle 2016 Destia pitää ennallaan 11.2.2016 julkaistun ohjeistuksen vuodelle 2016: Destian vuoden 2016 liikevaihdon arvioidaan nousevan ja liikevoiton jäävän edellisvuodesta. |