Nurmijärven monitoimitalo harjakorkeudessa13.10.2016 7.00
Skanskan rakentaman Nurmijärven monitoimitalon harjannostajaisia vietettiin Klaukkalassa keskiviikkona 12.10. Talosta on tarkoitus tulla kuntalaisten yhteinen olohuone. Se kokoaa yhteen usean lajin harrastajat, niin liikunnan kuin kulttuurinkin. Uusi rakennus tarjoaa muun muassa monikäyttöiset nuorisotilat, opetus- ja harjoitustiloja taiteen perusopetuksen opistoille sekä bänditiloja ja kahvilan. Se tuo merkittävänä laajennuksena kunnan tilatarjontaan myös esiintyvän taiteen salin taiteilijoiden, kuntalaisten, yritysten ja kolmannen sektorin käyttöön. ”Rakennustyöt ovat edenneet suunnitellusti hyvässä yhteistyössä eri urakoitsijoiden ja tilaajan kanssa. Hankkeen toteutusvaiheessa on kiinnitetty erityistä huomiota työturvallisuuteen ja ympäristötehokkaaseen rakentamiseen muun laadunhallinnan ohessa”, kertoo Skanskan aluejohtaja Jukka Kylliö. Rakennuksen on arvioitu valmistuvan kesäkuussa 2017. ”Talo valmistuu Suomi 100 vuotta -juhlavuotena ja kiinnostusta on ollut heti alkuun useiden tapahtumien järjestämiseen”, toteaa hankkeen toimintoja koordinoiva nuorisopäällikkö Merja Winha-Järvinen. Hankkeen kustannusarvio on arviolta 13,5 miljoonaa euroa. Monitoimitalo on kooltaan noin 3 600 m2, ja se sijoittuu Klaukkalantien eteläpuolelle urheilukentän tuntumaan. |