LIKE-projekti on Maarakennusalan neuvottelukunnan (MANK) alaisuudessa toimiva ja koko liikenne- ja infra-alan asiaa ajava projekti. LIKE verkottaa alan toimijat yhteiseen tekemiseen ja luo toimintamalleja alan koulutustilanteen edistämiseksi. Projektissa on mukana Liikenneviraston lisäksi etujärjestöjä (SKOL, Infra ry), palvelun tuottajia, palvelujen tilaajia, korkeakouluja, oppilaitoksia sekä tutkimuslaitoksia. LIKE-yhteistyöfoorumi aloitti toimintansa tänä vuonna.
Osaamisen kehittämisen lisäksi LIKEn tavoitteena on tukea liikennealan opiskelijoita käytännössä. Käytännön tuki voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että LIKE-verkoston avulla opiskelija voi löytää ensimmäisen opintovuoden jälkeisen kesätyö-/harjoittelupaikan. Lisäksi LIKE pyrkii toiminnallaan lisäämään oppilaitos-työelämä- ja viranomaisyhteistyöhön suunnitelmallisuutta, mutta myös saamaan uusimmat tutkimus- ja kehitystoiminnan tulokset nopeammin opetuksen osaksi.
Oppilaitosyhteistyötä tehdään laajalla rintamalla
”LIKEn lisäksi teemme myös monipuolista osaamisen kehittämiseen tähtäävää yhteistyötä muun muassa Aalto-yliopiston, Hämeen Ammattikorkeakoulun (HAMK) sekä Kouvolan seudun rautatie- ja aikuiskoulutuskeskus (KRAO) kanssa”, kertoo ohjelmakoordinaattori Seppo Oinonen Liikennevirastosta.
Hyvä esimerkki tällaisesta yhteistyöstä on joukkoliikenteen täydennyskoulutusohjelma 2016, joka alkaa Hämeen Ammattikorkeakoulussa 27.10.2016.
”Liikennevirasto, Paikallisliikenneliitto, HSL, Kuntaliitto ja HAMK ovat yhdessä suunnitelleet tämän täydennyskoulutuksen tarjotakseen joukkoliikennesektorilla toimiville viranomaisille ja asiantuntijoille uutta tietoa ja osaamisen päivitystä”, sanoo koulutus- ja kehittämispäällikkö Seija Köning.
”Koulutus järjestetään toista kertaa ja sitä on kehitetty ensimmäisestä kerrasta saadun palautteen perusteella. Nyt alkavaan koulutukseen voi ilmoittautua 7.10.2016 saakka. Kaikki kiinnostuneet ilmoittautumaan, vielä ehtii mukaan!”