Robit Oyj puolivuosikatsaus 1.1.-30.6.2016: Yhtiön liiketoiminta vahvistui yritysostoin26.09.2016 20.11
Yritysostot olivat keskeisessä roolissa Robit Oyj:n ensimmäisellä vuosipuoliskolla. Yhtiö teki merkittävät yritysostot Australiassa ja Englannissa. Yhtiön operatiivinen kannattavuus parani tarkastelujaksolla, vaikka liikevaihto laski hieman (-4,0 prosenttia). Yhtiön käyttökate nousi 12,0 prosenttiin eli 2.5 miljoonaan euroon (10,7 prosenttia ja 2.3 miljoonaa euroa vertailukaudella H1/2015). Yhtiö jatkoi kansainvälisen myyntiverkostonsa rakentamista perustaen myyntitoimiston Thaimaahan (Bangkok). Suoritettujen yritysostojen myötä yhtiö on kasvanut globaaliksi toimijaksi ja sillä on neljä tuotantolaitosta: Suomi, Etelä-Korea, Australia ja Englanti. Noin kaksi kolmasosaa yhtiön henkilöstöstä sijaitsee nyt Suomen ulkopuolella. Alueellisesti yhtiö kasvatti liikevaihtoaan EMEA-alueellaan (Eurooppa, Lähi-itä, Afrikka). Edellä mainitut yritysostot laajensivat merkittävästi yhtiön tuotetarjontaa, vahvistivat edelleen markkinapeittoa ja lisäsivät tuotantokapasiteettia, joten yritysostojen rooli tulevassa kasvussa on aivan merkittävä. |