Eija Ehrukainen siirtyy uusiin tehtäviin Siton palvelukseen 26. syyskuuta alkaen.
Eijan seuraajana aloittaa 1. lokakuuta DI Juha Laurila, 32. Juha tulee INFRAan Swecolta, jota ennen hän on ollut Ruduksen palveluksessa.
Kiviainesala ympäristöhaasteineen on Juhalle hyvin tuttu, samoin edunvalvontakuviot.
”Olen ollut mukana INFRA ry:n ympäristövaliokunnassa. INFRA on aina merkinnyt minulle kanavaa alaa koskeviin isojen linjojen vaikuttamiseen ja toisaalta mahdollisuutta päästä tasoittamaan jäsenyritysten etenemistä välillä kivikkoisella tiellä”, Juha kertoo.
”INFRA saa minusta alan ympäristöasioiden parissa painineen, kaikkien osapuolten näkökulmat hyvin hahmottavan, yhteistyökykyisen ja helposti lähestyttävän työntekijän.”
Antti Astrén luotsaamaan INFRA Hämettä ja Keski-Suomea
INFRA Hämeen toiminnanjohtajan tehtäviä kaksi vuotta hoitaneen Antti Astrénin työsuhde on vakinaistettu. Samalla Astrén ryhtyy luotsaamaan toiminnanjohtajana myös INFRA Keski-Suomea. Pekka Lyytikäinen heiniksi jäävät INFRA Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan asioiden hoito.
Antti aloitti INFRA Hämeessä syksyllä 2014 Katja Arvolan (ent. Niemelä) perhevapaan sijaisena. Vakinaistamiseen päädyttiin Katja Arvolan työsuhteen päätyttyä ja hänen siirryttyään toisen työnantajan palvelukseen.
Antti aloitti vakinaisena molemmissa tehtävissä 1.9.2016.
INFRA Pohjoiselle ja INFRA Pohjanmaalle uudet toiminnanjohtajat
Olli Airaksinen on aloittanut 1.8.2016 alkaen INFRA Pohjoinen ry:n toiminnanjohtajana.
Airaksisella on monipuolinen kokemus kansainvälisissä myynnin ja liiketoiminnan johtamis- sekä kehitystehtävissä tietoliikenne- ja autoteollisuuden palveluksessa. Hän toimii myös yrittäjänä tarjoten työturvallisuuteen ja tuottavuuteen liittyviä koulutus- ja konsultointipalveluita rakennusalalle ja teollisuuteen. Koulutukseltaan Olli on tuotantotalouden DI ja rakennusinsinööri.
Timo Häggblom on aloittanut 1.8.2016 alkaen INFRA Pohjanmaa ry:n toiminnanjohtajana.
Häggblom toimi viimeksi Vaasan ammattiopistossa koulutuspäällikkönä vastuullaan merkonomien, datanomien, media-assistenttien ja turvallisuusvalvojien koulutukset suomeksi ja ruotsiksi. Työkokemusta on kertynyt myös pankkialalta ja kahden kesän verran talonrakennustyömailta. Koulutukseltaan Timo on valtiotieteen maisteri.
Uutinen: www.infra.fi