Terrafamen Kivipuron valuma-alueen vesien keräilyä tehostetaan04.09.2018 7.00
Terrafamen kaivosalueen itäpuolella kulkevan Kivipuron mittauspisteellä on havaittu kohonneita sulfaatti- ja metallipitoisuuksia. Purosta otetaan vesinäytteitä säännöllisesti sekä yhtiön omassa tarkkailussa että ulkopuolisessa, riippumattoman konsulttiyhtiön tekemässä velvoitetarkkailussa. Tavoitteena on näin tunnistaa mahdolliset poikkeamat, jotta niihin voidaan reagoida mahdollisimman tehokkaasti. Kivipuron valuma-alue on mustaliuskealueen reunamalla, missä kallio- ja maaperässä voi esiintyä tavanomaista korkeampia metallipitoisuuksia. Tässä tapauksessa valuma-alueella tarkoitetaan aluetta, jolta sadevesi valuu luontaisesti Kivipuroon. Terrafame on tehnyt Kivipuron valuma-alueella sivukivialueen rakentamiseen liittyviä maansiirtotöitä, joista nyt havaitut kohonneet pitoisuudet johtuvat. Tilanteen korjaamiseksi yhtiö on jo ryhtynyt laajentamaan aluetta, jolta vedet kerätään vesien käsittelyyn sen sijaan, että ne päätyisivät Kivipuroon. Tarvittavat pumppausjärjestelyt ovat menossa, ja ne valmistuvat syyskuun ensimmäisellä viikolla. Kivipuron virtaama eli purossa kulkevan veden määrä on ollut kuivasta kaudesta johtuen alhainen. Tästä syystä poikkeamista johtuvien kuormitusvaikutusten purossa arvioidaan jäävän vähäisiksi. Kivipuron vedenlaatua myös seurataan tehostetusti, kunnes se palautuu tavanomaiselle tasolle. |