YIT on sopinut uudesta infrahankkeesta Tukholmassa26.06.2019 15.02
YIT ja Stockholm Vatten AB ovat allekirjoittaneet sopimuksen uuden E2-jätevesitunnelin rakentamisesta Tukholmassa, Ruotsissa. Työt alkavat tammikuussa 2020. Sopimuksen arvo on noin 130 miljoonaa euroa. Hanke kirjataan vuoden toisen neljänneksen tilauskantaan. Projekti on osa Henriksdalin jätevedenpuhdistamon kehityshanketta. YIT on menestyksekkäästi työskennellyt Henriksdalissa useissa eri projekteissa vuodesta 2016. Uusi sopimus kattaa tunnelinrakennustyöt, betonityöt, pumppauslaitosten louhintatyöt ja pumppauslaitosten sekä putkien asennustyöt. Noin 14 kilometriä pitkä päätunneli kulkee Tukholman kaupunkialueen alla Bromman ja Sicklan välillä. YIT:n osuus tunnelin rakentamisesta on 7,7 kilometriä. YIT on projektin pääurakoitsija ja asennustöissä kumppanina toimii Caverion Sverige AB. Henriksdalin jätevedenpuhdistamo on Ruotsin suurin ja yksi suurimpia koko Euroopassa. Se palvelee noin miljoonaa ihmistä ja käsittelee noin kaksi kolmasosaa suur-Tukholman kunnallisista jätevesistä. Se on myös yksi maailman suurimmista peruskallion sisään rakennetuista jätevedenpuhdistamoista. |