Uusi MultaVEX Vibra 40-50 S: Tehokas laite kaikkeen seulontaan15.06.2019 10.11
MultaVEX Oy on tuonut markkinoille uuden suurimman Vibra 40-50S –seula-kauhansa. Ensimmäinen kauha oli viime kesänä työkäytössä Sundström Ab Oy:n purkutyömaalla Pietarsaaressa, jossa se heti osoitti tehokkuutensa. (kuva yllä: Vibra-mallisto on kasvanut suurimmalla 40-50S –mallilla, joka nostaa työtehokkuutta uudelle tasolle.) MultaVEX on suomalainen seulakauhojen suunnitteluun, kehittämiseen ja myyntiin keskittynyt yritys. Isokoskella Seinäjoen kupeessa seulakauhojen kehitystyöt aloitettiin jo vuonna 2005 ja siitä saakka MultaVEX on ollut yksi laitteiden edelläkävijöistä. - Vuonna 2013 lanseerasimme uuden, entistä monipuolisemman seulakauhamalliston MultaVEX Vibran, joka seuloo maa-aineksia täristämällä eikä siinä ole pyöriviä, helposti jumittuvia tai rikkoutuvia osia. Vibra on ominaisuuksiltaan erittäin monipuolinen ja sen avulla onnistuu kaikenlaiset seulontatyöt, joista ehkä tärkeimpänä rakennustyömaiden materiaalien hyötykäyttö. Kauhan avulla lajitellut materiaalit tuovat selkeitä säästöjä muun muassa kaatopaikkamaksuissa, kertoo MultaVEX Oy:n Jarmo Paski. Vibra-mallisto on kasvanut suurimmalla 40-50S –mallilla, joka nostaa työtehokkuutta uudelle tasolle. Laite lanseerattiin virallisesti FinnMETKO -messuilla syyskuussa 2018. - Isomman kauhan avulla seulottavat määrät nousevat ja työ tehostuu. 40-50S on saanut heti hyvän vastaanoton ja kiinnostusta kauhaa kohtaan on ollut paljon. (kuva: Uusi MultaVEX Vibra 40-50S on massiivisen kokoinen seulakauha. Sundströmin työmaalla seulottu materiaali oli kirjavaa. ”Ilman ei olisi pärjännyt” Ensimmäinen Vibra 40-50S –seulakauha oli viime kesän ajan testikäytössä lepplaxlaisella infrarakentamisen erikoisosaajalla Sundström Ab Oy:llä. Yrityksellä on jo pitkään ollut käytössään pienempi MultaVEX –seulakauha, mutta mahdollisuuden tullessa se halusi kokeilla uutta isompaa kauhaa. - Saimme Pietarsaaressa urakaksi erään koulun purkutyömaan ja totesimme, että siihen uusi isompi seulakauha olisi varmasti sopiva laite. Koulu sijaitsi vanhan kaatopaikan päällä, joten maaperästä löytyi todellakin kaikenlaista materiaalia. Seulakauhan avulla materiaalit pystyttiin lajittelemaan aika pitkälle paikanpäällä ja kuljettamaan oikeisiin osoitteisiin. MultaVEX oli helppo valinta seulakauhaksi, sillä aikaisempi malli oli osoittanut toimivuutensa meidän töissä, kertoo Sundström Ab Oy:n Kjell Sundström. Työmaa oli suuri ja Vibra 40-50S pääsi todelliseen testiin. - Ajoimme sieltä pois 20 000 tonnia kaikenlaista rakennusjätettä, jotka seuloimme kokoon 0-150 mm. Seulotun materiaalin laatu oli tasaista ja hyvää, mukana oli lähes kaikkea mahdollista kivistä, betonilohkareisiin ja viemäriputken kappaleisiin. MultaVEXin etu on, että se seuloo kaikki materiaalit ja tavara menee hyvin läpi. Jälkeenpäin ajatellen isompi seulakauha oli ainut oikea ratkaisu tuolle työmaalle. - Täytyy myöntää, että emme olisi tuota projektia pärjännyt ilman sitä. Huippu lisälaite, joka pelasi hyvin. Kauha oli kiinni 35 tonnisessa koneessa ja kapasiteetti sekä tuotto oli kohdallaan – ajoimme tavaraa ulos työmaalta viiden yhdistelmän voimin, joten työtahti oli myös hyvä, sanoo Sundström. Uusi malli oli samalla koekäytössä ennen virallista Metkossa tapahtunutta lanseerausta. - Yhteistyö MultaVEX Oy:n kanssa toimi hienosti. Uuden kauhan toimimista seurattiin koko ajan ja jos tarve vaati, niin ammattitaitoista apua saatiin nopesti paikalle. (kuva: MultaVEX seuloo maa-ainekset täristämällä eikä siinä ole pyöriviä, helposti jumittuvia tai rikkoutuvia osia.) |