Laadukas suuntapora on pitäaikainen investointi - työmenetelmä yleistyy koko ajan infrarakentamisessa16.06.2019 10.11
Suuntaporauksen hyödyntäminen yleistyy koko ajan infrarakentamisessa. Se tarjoaa ympäristö- ja maisemaystävällisen, nopean menetelmän asentaa putki- ja kaapelilinjoja silloin kun kaivaminen on mahdotonta tai se aiheuttaa ongelmia. Yleisimpiä suuntaporauskohteita ovat teiden ja jokien alitukset sekä kohteet joissa ei haluta vaurioittaa kaivamisella ympäristöä, kuten esimerkiksi pientaloalueella piha-alueita. Usein suuntaporaus on lisäksi kustannustehokkain vaihtoehto. (kuva yllä: Kuvassa Porin Maastotyö Oy:n Tracto-Technik Grundodrill 11XP -suuntapora putkenvedossa talvisella alitustyömaalla.) Suomessa suuntaporausta alettiin tekemään 1990-luvulla mutta tekniikan laajempi yleistyminen on tapahtunut vasta kuluvan vuosikymmenen aikana. - Suuntaporaaminen alkaa olla jo aika hyvin tunnettu infrarakentamisessa, mutta sitä voitaisiin hyödyntää paljon nykyistäkin enemmän. Oikeaan suuntaan ollaan kuitenkin menossa ja turhat kaivamiset vähentyy koko ajan. Toki optimaalisen työmenetelmän valinta kohteeseen pitää miettiä aina tarkkaan - alitustekniikoitahan on lukuisia ja toki kaivamisellekin on paikkansa, kertoo Maakoneen Jussi Kartano, joka on vastannut saksalaisten Tracto-Technik Grundodrill -suuntaporien ja niiden varusteiden maahantuonnista vuodesta 2011 lähtien.
(kuva: Tracto-Technik Grundodrill -porien hankintahinta on kilpailijoihin nähden korkeampi, mutta kun verrataan niiden pitkää käyttöikää ja toimintavarmuutta niin kokonaiskustannukset ovatkin alhaiset. Maakoneen myymässä vanhimmassa porassa, malliltaan Tracto-Technik Grundodrill 15N on tunteja reilusti yli 12 000 ja se on edelleen joka päiväisessä ammattityössä.) Saksalaista laatua suomalaisiin olosuhteisiin Tracto-Technik Grundodrill -suuntaporia on tuotu Suomeen jo 1990-luvulla ja niitäkin koneita on edelleen käytössä. Laajasta mallistosta löytyy vetoteholtaan 4-28 tonniset suuntaporat; pienistä peruskoneista aina huippuluokan kaksoistankojärjestelmän kiviporaukseen. Varustelua on mahdollista tehdä asiakkaan vaatimusten mukaan. 30 - 500 tn isojen koneiden kokoluokassa Maakone tajoaa myös Saksalaisia Prime-Drilling GmbH -poria. - Oikean kokoista suuntaporaa valittaessa pitää ottaa huomioon tehtävien porausten pituus, putken/piutkien halkaisija ja maaperät missä työskennellään. Usealla urakoitsijalla onkin käytössä eri kokoisia suuntaporia, mikä mahdollistaa kaluston optimoinnin tehtäväkohtaisesti. Tracto- Technik Grundodrill -porien hankintahinta on kilpailijoihin nähden korkeampi, mutta kun verrataan niiden pitkää käyttöikää ja toimintavarmuutta niin kokonaiskustannukset ovatkin alhaiset. Maakoneen myymässä vanhimmassa porassa, malliltaan Tracto-Technik Grundodrill 15N on tunteja reilusti yli 12 000 ja se on edelleen joka päiväisessä ammattityössä. Kahdessa ensimmäisessä Grundodrill 18ACS kiviporaukseen soveltuvassa suuntaporassa tunnit lähentelee jo 8000 ja suurin osa kiviporausta. Ensimmäisen 18ACS -tuplatankokone tuli Suomeen 2013 sen jälkeen niiden määrä on tasaisesti lisääntynyt, sanoo Kartano. (kuva: Grundodrill 18ACS on kiviporaukseen soveltuva kaksoistanko kone, kuvassa kiviporausta Pasilan asemalla Helsingissä.) Kuten edellä kerrotusta käy ilmi, on laadukas suuntapora todella pitkäaikainen investointi, vaikka meillä käyttöasteet ovat korkeita ja maaperä usein haastavaa verrattuna moniin muihin maihin. - Todelliseen ammattikäyttöön tarkoitetun Tracto-Technikin kohdalla puhutaan jopa vuosikymmenien käyttöiästä ja edullisista huoltokuluista, mitkä mahdollistaa koneen viisas suunnittelu ja saksalainen erittäin korkea valmistuslaatu. Se kannattaa ottaa huomioon konehankinnan elinkaarikustannuksia laskiessa, huomauttaa Kartano. (kuva: Kinnasviikki Oy toteuttaa Kaakkois-Suomen alueella suuntaporauksia ja alituksia vesiosuuskunnille, rakennusyrityksille, kaupungeillle ja kunnille mm. Tracto-Technik Grundodrill 11XP -suuntaporalla.) Tracto-Technik suuntaporien kaivukonetyyppiset alavaunut on vahvaa tekoa ja ajomoottorit ovat järeät vaikka suuntaporilla ajetaan aika vähän. Ohjaamossa kuljettajalla on viihtyisä työpaikka, mihin ei kohdistu teräviä iskuja kiveäkään porattaessa. - Ympäristöystävälliset Cummins -moottorit on järkevästi hieman ylimitoitettu, mikä mahdollistaa erittäin matalat työkierrokset porattaessa ja sitä kautta todistetusti alhaisen polttoaineenkulutuksen, todella hiljaisen äänitason sekä moottorin pitkän iän. Tracto-Technik myöntää suuntaporille yhden vuoden takuun ja haluttaessa saa ostettua vielä yhden vuoden lisäturvan, mille kuitenkaan ei ole ollut tarvetta sillä koneiden luotettavuus on niin korkealla tasolla, toteaa Kartano. (kuva: Vaakaporauspalvelu VPP Oy Pyhäjärveltä tekee suuntaporauksia tehokkaalla Tracto-Technik Grundodrill 15XP -suuntaporalla.) Vara- ja kulutusosia suuri varasto heti toimitukseen Maakoneella on laajat varastot omia Tracto-Technik alkuperäisosia ja työkaluja Porissa, mistä ne saadaan toimitettua asiakkaille todella nopeasti. - Toimimme vastoin nykytrendiä eli meillä varastossa pidetään paljon tavaraa, tämän ansiosta pystymme takaamaan korkealuokkaisen asiakaspalvelun vuoden jokaisena päivänä. Meillä on kattava kaivamattoman tekniikan varasto josta löytyy mm. porausnesteet, poraustyökalut ja varaosia muihinkin suuntaporamerkkeihin. Olemme juuri ottaneet käyttöön 320 neliötä lisää varastotilaa asiakaspalvelun varmistamiseksi konekannan kasvaessa. Ja kun koneet valmistetaan Saksassa niin tehtaalta saa osia todella hyvin ja nopeasti Suomeen jopa seuraavalle päivälle, Kartano ilmoittaa. (kuva: Maakoneella on laajat varastot omia Tracto-Technik alkuperäisosia ja työkaluja Porissa, mistä ne saadaan toimitettua asiakkaille todella nopeasti. Varastotilaa on talvella laajennettu 320 neliöllä asiakaspalvelun varmistamiseksi konekannan kasvaessa.) |