YIT osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2015: Nettovelkatavoite saavutettu etuajassa, tilauskanta kääntyi kasvuun01.08.2015 9.00
YIT osavuosikatsaus 1.1.–30.6.2015: Nettovelkatavoite saavutettu etuajassa, tilauskanta kääntyi kasvuun Luvut suluissa viittaavat edellisen vuoden vastaavaan ajankohtaan, ellei toisin mainita. Huhti-kesäkuu 2015 (toimialaraportointi, POC)
Tammi-kesäkuu 2015 (toimialaraportointi, POC)
Tulosohjeistus vuodelle 2015 ennallaan (toimialaraportointi, POC) Konsernin liikevaihdon kasvun arvioidaan olevan välillä -5 ja 5 % vertailukelpoisin valuuttakurssein. Liikevoittomarginaalin ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan jäävän alle vuoden 2014 tason. Toimitusjohtaja Kari Kauniskangas: Yksi kuluvan strategiakauden tärkeimmistä tavoitteistamme on ollut taloudellisen liikkumavaran lisääminen. Kassavirta oli vuoden 2015 toisella neljänneksellä jälleen erittäin vahva, ja saavutimme vuoden 2016 loppuun asetetun nettovelkatavoitteemme reilusti etuajassa. Tilauskantamme kääntyi kasvuun kaikilla toimialoilla. Toimenpiteet taloudellisen liikkumavaran lisäämiseksi rasittavat kannattavuuttamme lyhyellä aikavälillä, mutta vahvempi tase, liiketoimintamallimme pääomatehokkuuden parantaminen ja vankka tilauskanta mahdollistavat kannattavan kasvun tulevina vuosina. Edistyimme toisella vuosineljänneksellä hyvin myös muiden strategisten painopistealueiden saralla. Toimitilat ja infra -toimialalla varmistimme yli 400 miljoonan euron edestä erikoisosaamista vaativia urakoita ja yhteistyöhankkeita. Kesäkuussa allekirjoitimme yhdessä Meridiamin kanssa sopimuksen E18 Hamina-Vaalimaa -moottoritiehankkeesta, minkä lisäksi YIT:n, VR Trackin ja Pöyryn työyhteenliittymä valittiin Tampereen raitiotiehankkeen toteuttajaksi allianssimallilla. Olemme tyytyväisiä myös liiketoimintamme kehitykseen CEE-maissa. Vahvan kasvun myötä CEE-maiden osuus liikevaihdostamme oli toisella vuosineljänneksellä jo 11 %, ja tasaisesti parantuneen kannattavuuden ansiosta osuus liikevoitosta vielä korkeampi. Suomen asumisessa asuntoaloitukset olivat hyvällä tasolla. Sijoittajahankkeiden varmistumisen lisäksi aloitimme myös edellisiä vuosineljänneksiä enemmän asuntokohteita kuluttajille. Venäjällä asuntojen kysyntä on laskenut edellisvuoden tasosta, mutta YIT:n myynnin lasku on ollut maltillisempaa kuin tärkeimmillä kilpailijoillamme. Toimialan nykyiseen kannattavuuteen emme ole tyytyväisiä. Liiketoiminnan sopeuttamista ja kilpailukyvyn vahvistamista jatketaan. Kannattavuuttamme ovat rasittaneet myös pääomanvapautustoimet ja muutokset Suomen asuntorakentamisen myyntimixissä, jotka ovat toisaalta osaltaan auttaneet taseemme vahvistamisessa. Työ pääomankäytön tehostamiseksi jatkuu, mutta samalla suuntaamme fokuksemme kannattavuuden parantamiseen. Olemme panostaneet tulevaisuuteen myös palkkaamalla tänä vuonna jo yli 500 innokasta ja sitoutunutta harjoittelijaa. Harjoittelijoihin panostamalla varmistamme, että YIT:llä riittää asiantuntemusta ja osaamista myös tulevina vuosikymmeninä. Katsauskauden jälkeiset tapahtumat Heinäkuussa kuluttajamyynnin arvioidaan olevan Suomessa noin 90 asuntoa, CEE-maissa noin 60 asuntoa ja Venäjällä noin 200 asuntoa. Näkymät vuodelle 2015 Tulosohjeistus (toimialaraportointi, POC) Konsernin liikevaihdon kasvun arvioidaan olevan välillä -5 ja 5 % vertailukelpoisin valuuttakurssein. Liikevoittomarginaalin ilman kertaluonteisia eriä arvioidaan jäävän alle vuoden 2014 tason. Tulosohjeistus perustuu markkinanäkymien lisäksi seuraaviin tekijöihin: Kesäkuun lopussa YIT:n tilauskannasta oli myyty 48 %. Myytyjen ja esisopimusten piiriin kuuluvien projektien arvioidaan tuovan yli 50 % vuoden 2015 toisen vuosipuoliskon liikevaihdosta. Loput liikevaihto-odotuksesta perustuu arvioon kuluvan vuoden uudesta myynnistä sekä pääomanvapautustoimista. Liikevoittomarginaalia ilman kertaluonteisia eriä painavat erityisesti Venäjällä vallitsevan vaativan markkinatilanteen lisäksi muun muassa seuraavat tekijät: Suomessa asuntojen kuluttajamyyntiä matalakatteisemman sijoittajakaupan sekä urakoinnin osuuden liikevaihdosta arvioidaan kasvavan. Syksyllä 2013 aloitetusta yli 380 miljoonan euron pääomanvapautusohjelmasta oli kesäkuun lopussa toteutettu yli puolet. Ohjelman toteutusta jatketaan aktiivisesti vuonna 2015, ja pääomanvapautustoimien arvioidaan vaikuttavan liikevoittomarginaalia alentavasti. Markkinanäkymät Suomi Suomessa makrotalouden epävarmuuden arvioidaan vaikuttavan edelleen asunto- ja toimitilamarkkinoihin vuonna 2015. Kuluttajat ovat varovaisia, ja kysynnän odotetaan kohdistuvan pieniin asuntoihin kasvukeskuksissa sijoittajakysynnän säilyessä hyvänä. Asuntojen hintakehityksen arvioidaan eriytyvän erityisesti pienten ja suurten asuntojen välillä. Asuntolainojen saatavuuden arvioidaan pysyvän hyvänä. Suomessa toimitilojen kysynnän odotetaan pysyvän vaatimattomana. Kiinteistösijoittajien aktiviteetin arvioidaan pysyvän kohtuullisella tasolla kiinnostuksen kohdistuessa erityisesti keskeisillä paikoilla sijaitseviin kohteisiin pääkaupunkiseudulla. Urakoinnissa nähdään mahdollisuuksia, mutta kilpailutukseen on tulossa alkuvuotta vähemmän isoja projekteja. Venäjä Venäjällä näkyvyys on heikko, ja epävarman taloustilanteen arvioidaan vaikuttavan edelleen negatiivisesti myös asuntomarkkinoihin. Rakentamisen kustannusten odotetaan nousevan, ja asuntojen hintakehitykseen liittyy epävarmuustekijöitä. Kysynnän odotetaan kohdistuvan erityisesti pieniin, lähellä valmistumista oleviin tai valmiisiin asuntoihin. Uusille asunnoille myönnettävien asuntolainojen korkotason arvioidaan pysyvän vakaana valtion asuntolainatukiohjelman ansiosta. CEE-maat CEE-maissa asunto- ja toimitilamarkkinan odotetaan saavan tukea parantuneesta taloustilanteesta. Asuntolainojen saatavuuden arvioidaan pysyvän hyvänä. Asuntojen hintojen odotetaan nousevan maltillisesti. |