Valtio-omistaja varmistaa Terrafamen edellykset käydä rahoitusneuvottelut loppuun11.11.2016 10.01 Talouspoliittinen ministerivaliokunta on käsitellyt tänään 11.11.2016 Terrafamen tilannetta. Talouspoliittinen ministerivaliokunta on tarkistanut toukokuussa 2016 tekemäänsä linjausta siten, että yksityisen rahoituksen varmistamiseen tähtääviä neuvotteluja voidaan jatkaa myös 31.12.2016 jälkeen. Lisäksi talouspoliittinen ministerivaliokunta on puoltanut Terrafame Group Oy:lle 100 miljoonan euron lisäpääomitusta, jota voidaan valtion taholta tarvittessa käyttää Terrafamen kaivostoiminnan jatkorahoitukseen. Yhteenveto talouspoliittisen ministerivaliokunnan päätöksistä 11.11.2016 Terrafamen kannalta
Taustaa talouspoliittisen ministerivaliokunnan linjauksista toukokuussa 2016 Talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi toukokuussa 2016, että Terrafamen kaivoksen toimintaa jatketaan vuoden 2016 loppuun saakka kestävän siirtymäkauden ajan. Linjauksen mukaan ylösajon loppuun vieminen edellyttää vuodenvaihteen jälkeen yksityistä rahoitusta. Lisäksi talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi, että rahoitusneuvottelujen jatkamisen ohella siirtymäkauden aikana valmistaudutaan kaivoksen hallittuun sulkemiseen. Terrafame Group Oy sai tässä yhteydessä 144 miljoonan euron lisäpääoman toiminnan jatkamiseen siirtymäkauden ajan. Kannattavan kaivostoiminnan edellytykset parantuneet merkittävästi Terrafamen kaivoksen ylösajo on sujunut toiminnan käynnistymisestä lähtien elokuussa 2015 vähintäänkin tavoitteiden mukaisesti. Kannattavan kaivostoiminnan edellytykset ovat vahvistuneet merkittävästi toiminnan ja ylösajon edetessä. Yhtiö on päässyt keskeisimpiin tuotantotavoitteisiin ja alle budjetoitujen kustannusten. Metallitehtaan toinen linja otettiin käyttöön lokakuussa 2016, minkä myötä tuotantomäärät nousevat loppuvuoden aikana merkittävästi. Terrafamen toiminta-aikana myös kaivoksen erittäin haastava vesitilanne on parantunut olennaisesti. Kaivoksen ylimääräisten vesien määrä on tähän mennessä laskenut 4,4 miljoonaan kuutiometriin, eli alle puoleen vuoden takaisesta noin 10 miljoonasta kuutiometristä. Bioliuotuksen hyvän toimivuuden ansiosta kaivosalueelta on vuoden 2016 aikana voitu ottaa yhteensä 1,5 miljoonaa kuutiometriä vettä tuotannon liuoskiertoon. Terrafame Oy:n tammi−syyskuun 2016 liikevaihto oli 53,3 miljoonaa euroa. Käyttökate tammi−syyskuussa oli -136,4 miljoonaa euroa, mikä oli 13,0 miljoonaa euroa budjetoitua parempi. Terrafame Oy arvioi, että metallituotteiden myynti yltää noin 100 miljoonan euron tasolle vuonna 2016. Jatkorahoituksen hankinta etenee Terrafamen tavoitteiden mukainen toiminta mahdollisti sen, että alkusyksyllä 2016 voitiin käynnistää yksityisen rahoituksen hakeminen ylösajon loppuun saattamiseksi. Hyvin edenneen ylösajon lisäksi Terrafameen sijoituskohteena liittyvät keskeiset riskit ovat ylösajon suunnitelmallisen toteuttamisen myötä olennaisilta osin alhaisemmalla tasolla kuin käynnistettäessä yhtiön toimintaa elokuussa 2015. ”Kaivoksen ylösajo on edennyt erittäin vahvasti, ja edellytykset kannattavaan kaivostoimintaan ovat vahvistuneet. Talouspoliittisen ministerivaliokunnan tänään tekemä linjaus on osoitus valtio-omistajan luottamuksesta tähän asti tehtyyn työhön ja saavutettuihin tuloksiin. Linjaus tukee vahvasti myös sitä, että neuvotteluissa saavutetaan Terrafamen tulevaisuuden ja myös valtion kannalta paras mahdollinen neuvottelutulos”, sanoo Terrafame Oy:n emoyhtiön Terrafame Group Oy:n toimitusjohtaja Matti Hietanen. ”Rahoitusprosessi on edennyt syksyn aikana suunnitellusti. Tavoitteenamme edelleen on, että yksityinen rahoitus voidaan varmistaa mahdollisimman nopealla aikataululla. Talouspoliittisen ministerivaliokunnan tänään tekemä linjaus tukee edellytyksiä käydä neuvottelut loppuun tarkoituksenmukaisella tavalla”, Hietanen päättää. Työskentely toiminnan nostamiseksi täyteen kapasiteettiin jatkuu Valtio-omistaja asetti tavoitteeksi elokuussa 2015 kaivoksen vakaan toiminnan ja ympäristöturvallisuuden varmistamisen. Lisäksi tavoitteeksi asetettiin, että Terrafame Oy:n taloudellinen kehitys on oikeansuuntainen ja että kassavirta olisi vuodenvaihteessa 2017−2018 positiivinen. ”Olemme tehneet Terrafamessa kaikkemme, jotta ylösajo onnistuu suunnitellusti ja kaivokselle luodaan kestävät toiminnalliset edellytykset jatkossa. Ylösajossa saavutetut toiminnalliset ja taloudelliset tulokset ovat edelleen osoittaneet, että tuotantoprosessi toimii suunnitellusti, tavoitellut tuotantomäärät voidaan saavuttaa ja että edellytykset kannattavalle kaivostoiminnalle ovat olemassa. Myös kaupalliset toimitukset ovat käynnistyneet suunnitellusti. Lähtökohtamme on, että Terrafamen kaivos ja metallien tuotanto toimivat täydellä kapasiteetilla vuoden 2018 lopussa”, toteaa Terrafame Oy:n hallituksen puheenjohtaja Lauri Ratia. ”Kaivosalueella työskentelee yhteensä noin 990 terrafamelaista ja alihankkijoidemme työntekijää. Terrafamen saavuttaessa täyden toimintatason sen työllisyysvaikutus olisi Suomessa yhteensä useampia tuhansia henkilötyövuosia.Terrafamen ja yhteistyökumppaneidemme henkilöstö on työskennellyt kaivoksen tulevaisuuden eteen erittäin määrätietoisesti ja osoittaen suurta ammattitaitoa. Suurin kiitos vahvasti edenneestä ylösajosta kuuluu jokaiselle kaivoksella työskentelevälle”, Ratia päättää. Tarkempia tietoja Terrafame Oy:n toiminnasta ja sen tuloksista on esitetty 7.11.2016 julkaistussa yhtiön osavuosikatsauksessa tammi−syyskuulta 2016. |