Ramirent Finland Oy ja Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017 Oy ovat allekirjoittaneet kumppanuussopimuksen Tuntematon sotilas -elokuvaan liittyvästä yhteistyöstä26.12.2016 9.00
Ramirent Finland Oy ja Elokuvaosakeyhtiö Suomi 2017 Oy ovat allekirjoittaneet kumppanuussopimuksen Tuntematon sotilas –elokuvatuotantoon liittyen. Tuntematon sotilas –elokuva perustuu Väinö Linnan romaaniin. Elokuvan ohjaa Aku Louhimies ja se saa ensi-iltansa 27.10.2017. ”Osallistuminen Tuntematon sotilas –elokuvan tekemiseen on Ramirentille yksi Suomi 100 –vuotta juhlavuoden suurimpia satsauksia. Olemme suomalainen yhtiö, joten osallistuminen juhlavuoteen omalla panoksellamme on meille jopa velvollisuus.” kertoo Veikko Lehtola, COO, Ramirentiltä. Ohjaaja Aku Louhimies on palkittu ohjaaja ja käsikirjoittaja, joka tunnetaan kauniisti mutta kaunistelematta todellisuutta tulkitsevista elokuvistaan. Tuntematon sotilas -elokuvassa Aku toimii paitsi elokuvan ohjaajana, kuin myös elokuvan toisena tuottajana ja toisena käsikirjoittajana. ”On ollut innostavaa, että Tuntematon sotilas -projekti on koskettanut jo nyt niin monia suomalaisia. Se on merkityksellistä, oli kyse sitten yleisöstä, avustajiksi haluavista tavallisista ihmisistä tai elokuvan kumppaneiksi sitoutuneista liikeyrityksistä. Toivon, että elokuva yhdistää sukupolvia ja suomalaisia ja kertoo siitä mistä me olemme tulleet”, kertoo Aku Louhimies. |