Tämän kevään yhteishaussa maarakennuskoneenkuljetuskoulutukseen hakeutuneiden määrät ovat lisääntyneet rajusti.
Esimerkiksi Oulun seudun ammattiopiston koulutukseen ensisijaisia hakijoita oli 52 ja hakijoita yhteensä 162. Aloituspaikkoja oli harmillisesti vain 16. Ensisijaisia hakijoita oli siis yli kolme yhtä paikkaa kohti.
Muissakin oppilaitoksissa on keväällä huomattu hakijamäärien kasvaneen.
”Jalkautumisella nuorten keskuuteen on todellakin ollut positiivinen vaikutus tämän kevään hakijamääriin. Ainoa ikävä asia on, että niin moni alalle haluava nuori jää ilman opiskelupaikkaa, koska paikkoja ei yksinkertaisesti ole riittävästi”, INFRA ry:n toimitusjohtaja Paavo Syrjö pahoittelee.
VOITTAJA-KIERTUEEN rekka konesimulaattoreineen ja alan ammattilaisineen kiersi tammi–helmikuussa kertomassa infran ilosanomaa ympäri Suomen. Kiertuepaikkakunnat olivat Helsinki, Vantaa, Oulu, Jyväskylä, Turku, Tampere, Kotka, Kuopio ja Iisalmi. Rekka vieraili myös kaksilla rekrymessuilla ja opo-päivillä.
Ajoa tuli yhteensä 5 900 kilometriä ja varsinainen kiertue tavoitti yli 700 nuorta. Lisäksi opo-messuilla tavoitettiin 800 opinto-ohjaajaa ja rekrymessuilla pyöri 25 000 ammatinvalintaikäistä nuorta.
Kiertueella kerrottiin myös rakennusalan työkokeilusta, jonka ansiosta kuka tahansa tarvittavat korttikoulutukset käynyt voi kokeilla alan töitä ilman aiempaa alan koulutusta tai työkokemusta.
INFRAn piiriyhdistysten toiminnanjohtajien työpanoksen lisäksi Rakennus-ja kiinteistöpalvelualan Vetovoima touhusi projektissa INFRAn maksamaa toiminta-avustusta vastaan 22 työpäivää.
TÄSTÄ ON HYVÄ JATKAA ponnisteluja maarakennuskoneenkuljettajien koulutuksen aloituspaikkojen lisäämiseksi alan oppilaitoksissa.