Hyvän alueidenkäytön edistämisen palkinto Mikkelin kaupungin rakennusvalvonnalle28.11.2017 16.45
Palkintoa vastaanottamassa Mikkelin kaupungin rakennusvalvonnan edustajat. Palkinnon luovutti Etelä-Savon ELY-keskuksen alueidenkäytön ja luonnonsuojelun palvelut -yksikön päällikkö Eero Korhonen. Kuva: Sanna Poutamo Etelä-Savon ELY-keskus palkitsi vuoden 2017 hyvästä alueidenkäytön edistämisestä Mikkelin kaupungin rakennusvalvonnan. Palkinnon perusteina olivat muun muassa rakennusvalvonnan aktiivinen työ sähköisen lupajärjestelmän käyttöönotossa ja erityisponnistus Mikkelin asuntomessujen toteuttamisessa. Rakennusvalvonnan toiminta kokonaisuutena on myös kiitettävällä tavalla edistänyt Etelä-Savon hyvää ympäristön laatua. Palkinto luovutettiin Etelä-Savon kaavoittajien ja rakennustarkastajien neuvottelupäivillä Mikkelissä 28.11.2017. Mikkelin kaupungin rakennusvalvonta oli mukana yhtenä pilottikohteena sähköisen lupajärjestelmän, Lupapisteen, tullessa ensimmäisen kerran asiakaskäyttöön vuonna 2013. Osin Mikkelin tekemän pilottityön pohjalta kaikki Etelä-Savon rakennusvalvonnat ovat siirtyneet tai siirtymässä Lupapisteen käyttöön. Sähköinen asiointi helpottaa tiedonkulkua ja on kustannustehokasta niin käyttäjien kuin viranomaistenkin kannalta. Se avaa mahdollisuuksia uudenlaiseen yhteistyöhön eri rakennusvalvontojen välillä. Lupapiste on yksi tärkeä osa Suomen digitaalisten palvelujen kehittämistä. Mikkelin rakennusvalvonta suoriutui saadun palautteen perusteella erittäin laadukkaasti myös erityisponnistuksesta asuntomessujen toteuttamisessa. Alueidenkäytön suunnittelu on yhteen sovittavaa suunnittelua ja siinä harvoin pystytään saavuttamaan kaikkia tavoitteita täydellisesti. Palkittava alueidenkäytön edistäminen on kuitenkin kokonaisuutena kiitettävällä tavalla palvellut Etelä-Savon hyvää ympäristönlaatua. |