Endominesin Friday-kaivosprojekti etenee USA:ssa10.10.2018 10.01
Kaivosalueen infrastruktuurin parantamiseen liittyvät työt, m.m. luonnollisten valumavesien kontrollointiin liittyvät toimenpiteet, teiden parantaminen ja kalvotettujen sivukivialueiden rakentaminen, saatiin suunnitellusti valmiiksi kolmannen neljänneksen aikana. Kaivoksen toista pääyhteyttä rakennetaan ja vanhaa vinotunnelia kunnostetaan parhaillaan. Malmin louhinta alkaa ennen vuoden 2018 loppua edellyttäen, että peränajo edistyy suunnitellusti loka-marraskuun aikana. Endomines aloitti Elk Cityn lähellä sijaitsevan rikastamoalueen rakentamisen heinäkuussa ja on sen jälkeen saanut päätökseen kaikki oleelliset maarakennustyöt. Myös rakennusten perustukset ovat lähes valmiit ja rikastamorakennus asennetaan perustuksille arviolta lokakuun aikana. Jätealueiden ja rikastamoalueen infrastruktuurin rakentaminen on käynnissä. Rikastamon laitteet on ostettu ja niitä kootaan parhaillaan moduuleiksi asennuksen helpottamiseksi. Laitteistojen toimittaja arvioi moduulien olevan valmiita toimitettaviksi marraskuun alkupuolella. Rikastamon koeajot voidaan aloittaa joulukuussa edellyttäen, että laitteiden toimitus ja asennus sujuvat aikataulussa. Kaikki tarvittavat luvat toiminnan aloittamiseksi Fridayn kaivoksella ja Elk Cityn rikastamolla on saatu. Pitkäaikaista täyden mittakaavan tuotantoa varten tarvitaan vielä ilman laatuun ja veden käyttöön liittyvät luvat, joiden hakuprosessit ovat parhaillaan käynnissä. ”Olen tyytyväinen voidessani ilmoittaa Fridayn kaivosprojektin Idahossa etenevän edelleen hyvin. Tämä on erityisen merkittävää, koska Friday on ensimmäinen projektimme Yhdysvalloissa, missä olemme normaalin projektinjohtamisen lisäksi joutuneet käyttämään aikaa myös paikallisiin käytäntöihin ja vaatimuksiin tutustumiseen. Olemme nyt siirtymässä projektin kriittisimpiin vaiheisiin: laitetoimitukset ja asennukset on aikataulutettu lähiviikoiksi ja peränajon edistyminen suunnitellusti ennen louhinnan aloittamista on myös tärkeää. Mikäli nämä kriittiset projektivaiheet saadaan toteutetuiksi suunnitellusti, ennakoimme voivamme aloittaa tuotannon pienessä mittakaavassa jo vuoden 2018 aikana, huomattavasti alkuperäistä projektiaikataulua edellä”, Endominesin toimitusjohtaja Saila Miettinen-Lähde sanoo. Endomines Yhtiön osakkeet ovat kaupankäynnin kohteena Nasdaq Tukholmassa (ENDO) ja Nasdaq Helsingissä (ENDOM). |