Talvitiepäivillä suomalaista talvikunnossapidon kalustoa ja tiealan asiantuntijaseminaari 14.2.-15.2.202413.02.2024 11.00
Talvitiepäivät ja Viherpäivät järjestetään tällä viikolla 14.-15.2. Jyväskylän Paviljongissa saman katon alla ja suurnäyttelyssä on yli 100 näytteilleasettajaa. Yhteiseen suurnäyttelyyn odotetaan noin 5000 kävijää. Talvitiepäivien näyttelyssä on esillä muun muassa suomalaista talvikunnossapidon kalustoa ja tienhoidossa käytettäviä laitteita sekä palveluita. Lisäksi Lutakonaukiolla järjestetään työnäytökset, joissa teiden ja katujen kunnossapitokalusto esittäytyy. Talvitiepäivien asiantuntijaseminaarissa tiealan ajankohtaisia teemoja Keskiviikkona 14.2. seminaarissa kuullaan mm. talviajan liikenneturvallisuudesta, lumenhallinnasta ja vähäliikenteisten teiden talvihoidosta. Jyväskylän kaupungin kehittämispäällikkö Teemu Liimatainen ja katupäällikkö Tuula Smolander kertovat talviliikenteen hallinnasta Jyväskylässä. Torstaina 15.2. seminaariohjelman aiheina kuullaan mm. tieliikenteen digitaalisista palveluista, liukkaudentorjunnasta sekä jalankulku- ja pyöräilyväylien talvikunnossapidosta. Torstain keynote-puheenvuoron pitää Pekka Petäjäniemi (Väylävirasto). Hänen esityksensä käsittelee yhteistyövalmennuksia investointi-, päällyste- ja hoitourakoissa. Ohjelmaa tiekuntien vastuuhenkilöille ja opiskelijoille Keskiviikkona 14.2. Talvitiepäivien yhteydessä järjestetään perinteinen Yksityisteiden talvipäivä, joka on suunnattu tiekuntien vastuuhenkilöille. Yksityisteiden talvipäivässä kuullaan mm. Metka-rahoituksesta, yksityisteiden avustuksista, tuoreista oikeustapauksista sekä yksityistien talvikunnossapidosta ja tiekunnan vastuista. Talvitiepäivät toivottaa myös infra-alan ja liikennealan opiskelijat tervetulleeksi. Torstaina 15.2. opiskelijoille suunnatussa ohjelmassa kuullaan mm. Erno Rekosen opinnäytetyö ”Lumitilan taloudellinen merkitys Jyväskylän kaduilla”. Lisäksi Hanna Vuorinen esittelee opinnäytetyönsä ”Kunnossapitourakan vuoden CO2e-päästöjen selvittäminen laskentamallin avulla”. Tavoitteena on myös tarjota yrityksille ja opiskelijoille mahdollisuus verkostoitumiseen. Näin opiskelijat voivat löytää itselleen työpaikan tai opinnäytetyön aiheen. |